Tämän päivän tuulta ja harmaita, villeinä pyyhältäviä vaahtopäitä ihmetellessä tuntuu kuin viimekesäiseltä juuri päättynyt kuuma viikonloppu. Takakuistilla makoilu, varastosta kaivettu auringonvarjo, aurinkorasvan ihana tuoksu. Hiekkalaatikolla pölyyntyvä kesämekko, pienistä sukkahousuista ropiseva hiekka iltakylpyyn mennessä. Hiekkavana joka jää ammeen kulmaan kun veden on kaatanut pois. Omat hellemekot joita jännittää pukea päälle. Uskaltaako sääriä näyttää kaikelle kansalle, eikö ne olekaan suihkun jälkeistä yksityistavaraa olohuoneen illanhämyissä? Sitten kuuman päivän jälkeen yhtäkkiä tuntuu että koko kroppa on auringonpaahtama, kuin suojakerroksen saanut, ei enää kalpea, vapiseva, talvenkelmeä, muilta piilotettava jättiläis-siskonmakkara. Ja sunnuntai-iltana kauppaan pukeutuu tummentuneisiin pisamiin ja itsetyytyväisyyden puhjenneeseen kukkaan, ja siihen lyhyeen, ohukaiseen punakukalliseen kesämekkoon sonnustautunut kesäihminen.
Onkohan se kesäihminen enää tallella, eipä taida olla. Jos se tänään lähtisi kaupunkiin, niin rohkeus olisi varmasti sammunut. Sitä se tuuli teettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti