Onko minusta tullut perfektionisti kotiäiti vai mikä, mutta tuntuu että siivoustarve vain kasvaa ja kasvaa. Ehkä se on karvanlähtöaika, ehkä hiekkailuun keskittyvät ulkoleikit - taas pitäisi siivota, vaikka juuri toissapäivänä imuroin ja pesin lattiat. Jos vielä joskus pääsisi asumaan jonnekin ihan yksin...muistan kuinka suloista oli, että jos yksin yksiössäni siivosin, niin siistinä pysyi, kunnes sotkin. Ah, se oli elämää.
Me olemme tytön kanssa istuneet viime päivät hiekkakasan kulmalla. Rakensimme hiekkalaatikon, ja minä aloin hankkia siihen hiekkaa talon vieressä lepäävästä kaivuuhiekkakasasta. Huh. Hiekka kottikärryyn, kivet ämpäriin ja talon vierustan soran sekaan; suuret murikat pinoon odottamaan muurin muurausta. Hullun hommaa sanon minä, mutta ihan meditoivaa.
Taidan ensi viikolla kirjoittaa, miten äitienpäivä sujui. Minulla on pahat aavistukset, sillä meille on tulossa viikonlopuksi kylään miehen kaveri ja entinen kollega. Jotenkin on semmoinen olo, että huomaan sunnuntaina tekeväni aamiaista kahdelle pahanhajuiselle laiskamadolle, kunhan olen ensin syöttänyt lapsen ja koirat. Siitä nousee sitten kyllä älämölö. Olen päättänyt että minä vaadin itselleni kunnon äitienpäivän, tässä en rupea köyhäilemään. Sen olen ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti