Viime viikolla luin taas upean kirjan. Se oli hauska, viihdyttävä ja samaan aikaan herkkä ja koskettava Metsäjätti (Miika Nousiainen, Otava 2011). Yksien kansien välissä toisiinsa törmäsivät globaalius ja paikallisuus, historia ja nykyhetki, maailmanvalloitus ja paikalleenjääminen, herkkyys ja tunteettomuus, kieroilu ja rehellisyys, luopuminen, tyytyminen ja takajaloilleen nouseminen. Eivätkä asiat ole ollenkaan niin mustavalkoisia kuin listaa lukiessa nopeasti arvottaisi.
Kirja kertoo pienestä paikkakunnasta, jonne jäädään toistamaan isien ja äitien kaavoja. Yksi nousevan sukupolven pojista on tarpeeksi vastaiskuja koettuaan riuhtaissut itsensä pois kuvioista, opiskellut korkeasti ja rakentanut itselleen aivan toisenlaisen elämän. Kirjassa poika, jo mieheksi kasvanut Pasi, palaa takaisin vanhoihin asetelmiin haasteellisen työtehtävän vuoksi. Työtehtävä osoittautuu ikävämmäksi kuin millään ymmärryksellä olisi voinut uskoa, eikä Pasi itsekään oikein selviä siitä, puhumattakaan vanhan kotipaikkakunnan selviämisestä. Jopa silloinkin, kun likainen peli valkenee, on Pasilla kuitenkin yksi joka ymmärtää. Vanha kaveri Janne, jolla olisi käsissään kaikki langat katkeroitua ja vihata - hän näkee tarkasti pohjia myöten ja ymmärtää, antaa anteeksikin, ja ehkä juuri siksi selviää kamalasta tilanteesta.
Kirja voisi olla masentava lukukokemus, ellei se samalla olisi niin mukava ja hauska. Kirjasta tulee hyvä olo, siihen jää koukkuun, se on täynnä vastakkainasetteluja ja hyvää draamaa. Kaikki hahmot ovat omalla tavallaan täysiä ja mielenkiintoisia, ja keskenään aivan erilaisia. Yksi hahmoista on suuryritys Metsäjätti, joka sekin vielä ostetaan ja sitä kautta leviää vieläkin enemmän hahmottomaksi, tunteettomaksi, laskelmoivaksi möykyksi.
Ajankohtainen, dramaattinen teema ja hienot henkilöt alkoivat oikein kiusata minua: tästä olisi pakko tehdä semmoinen laadukas Kotikatsomon elokuva. Melkein aloin jo päässäni roolituksen teon. Toivottavasti joku tekijä elokuvamaailmassa lukee tämän kirjan ja nappaa kiinni, ellei ole jo napannut, mistäs minä tietäisin. Minulla on sellainen aavistus, että eikös tämä kirja ole voittanut palkintojakin? Silloin kun tämä ilmestyi, niin asuin jo täällä Jumalan selän takana, ja jäin vähän suomenkielisen kulttuurin katveeseen. (Nyt asia on heikosti korjattu Ykkösen Aamu-tv:n joka-aamuisella katselulla, voi mikä häpeä, ei siis Aamu-tv vaan minun laiskuuteni). No joka tapauksessa, jos ei ole vielä voittanut, niin voisi kernaasti voittaa. Mainio kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti