torstai 14. kesäkuuta 2012

Takaisin pikkuvarpaassa



Matka Äiti-Suomeen oli mahtava. Ainoat kuvat otin paluumatkalla kotiin, uupuneena ja onnellisena. Kamerassa oli valoon nähden aivan väärät säädöt ja kuvat paloivat puhki, aika osuva efekti, kun itsekin olin aivan sokaistunut yhtäkkisestä valosta ja kesäkuumuudesta.

Virroilla saunoimme savusaunassa, tyttö kitisi kunnes pääsi ammeensa kanssa istumaan ylälauteelle saakka.  Hänestäkin taitaa tulla ihan kunnon saunoja, se virtaa ilmeisesti verissä.

Tampereella katselimme sadoittain vanhoja diakuvia, ehdimme vuoteen 1979, jolloin olin juuri tullut maailmaan. Mikä mieletön kokemus päästä mukaan taloyhtiön pihajuhliin, jossa lapset juoksivat samettiasuissaan aikuisten yhteenkeräämien muovikankaisten puutarhatuolien välissä; pienessä pallogrillissä oli rivissä makkaroita; tikkakisa järjestettiin; äiti oli tiukassa neuleessaan hurmaava ja isä kiharatukkainen mallipoika; naapuri oli tuonut Keihäsen matkoilta pontikkaa.

Helsingin jäljiltä jalat ovat vieläkin hellinä, kävelin rattaitten kanssa täysiä työpäiviä, kohtasin iloisia, kilttejä ja töykeitä ihmisiä; hyvää ja huonoa palvelua, ihmisiä oli joka paikassa, ehdin tehdä vain pienen raapaisun suunnitellusta. Tytär oli ihan hiljaa ja onnellinen, pää pyöri hyrränä, joka puolella oli tuhat asiaa katsottavana. Rahaa kului niin paljon etten halua laskea. Tuntuu turvalliselta olla taas kotona, omalla saarella, missä sitä ei kulu kuin ruokaan ja taloon. Tienvierustan heinikko on kasvanut kohisten, tänä iltana pitää mennä se lyhentämään ettei lauttajonossa luulla meidän asuvan ihan pellossa ja hunningolla. Mies oli meidän poissaollessamme rakentanut vaikka mitä, eristänyt lattioita ja levyttänyt seiniä, ostanut ja pystyttänyt pihaan pyykinkuivauskarusellinkin, joka liputti puhtailla lakanoilla kun ajoimme pihaan. Siinä oli juhlan tuntua.

Ps. Meren rannassa, Kustavissa kohtasin kyltin, jossa luki Varsinais-Suomi. Arvaatteko mitä se oli ruotsiksi? Egentliga Finland, siis Varsinainen Suomi. Siitä se sitten alkoi, sitä ennen Suomi ei kai olekaan sitä itseään vielä. Se tuntui surulliselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti