Oi, mikä ihana kesäpäivä, joka ei ole hellittänyt vieläkään, vaikka kello on jo yli yhdeksän illalla.
Maton pesin bikineissä, tyttö luisteli polvillaan sen päällä, uitti käsivarsiaan ämpärissä ja taputteli maton läiskyvää, mäntysuovalta tuoksuvaa pintaa.
Minä luin kirjaa (huippuhyvää Riikka Pulkkisen kirjaa Totta, joka sääli kyllä taitaa loppua tänä iltana) kun tyttö nukkui päiväunia, aamiaiskuistilla mahallani maaten ja imin itseeni aurinkoa. Illalla kun oltiin syöty, mentiin rantaan ja istuttiin kallioilla, koirat hakivat käpyjä merestä, annoimme tytön kontata ihan veteen asti. Pidin hameenselkämyksestä kiinni, kun toinen istui meressä ja taputteli kirkkaanvihreitä, hulmuilevia leviä, joita kasvaa kalliossa vedenpinnan alla. Siinä meillä on semmoinen lapsi, jota saa muutaman vuoden päästä hätyytellä vedestä pois, huulet sinisinä ja täristen väittää takaisin, ettei ole ollenkaan kylmä vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti