Oi mikä ihana sää meitä helli eilen ja tänäänkin! Vaikka lunta on maassa ja pakkanen napsuu pikkukierroksilla, aurinko saa miettimään kesää moneen kertaan päivässä. Ensi kesänä tytär osaa jo kävellä, saa syödä samoja ruokia meidän kanssamme, osaa ehkä muutamia sanoja. (Viikonlopun aikana on käynyt selväksi, että alati viljelemäni "kato" on tarttunut, ja sitä toistellaan meidän riemuksemme. Sanavarasto on siis hei ja kato!)
Tekeekö sen kenties aurinko vai mikä, mutta mielessä välähtelee alituiseen kuvat veneestä laineilla, sileistä kallioista, jollain kumman ajalla ja rahalla remontoidusta veneestä ja siellä yöpymisestä, iltanuotiosta ja ehkä jopa tyttärelle grillatusta nakkimakkarasta...voi niitä pieniä pulleita tassukoita kallion pintaa vasten; vaaleita, kosteita hiustupsukoita ja niskan kuoppaa siellä hiusten alla; auringonlaskua mereen ja laineiden kevyttä liikettä veneen kylkiä vasten. Lapsi nukkumassa hytissä ja vielä muutama pikkuinen puu kallionkolossa napsuvaan nuotioon. Jostain on löydyttävä rahat veneen uusiin maalikerroksiin ja moottorin fiksaamiseen, patjoihin ja ehkä jopa johonkin raikkaan väriseen kankaaseen, josta voin ommella istuintyynyt hyttiin. Silloin kesä olisi paras kesä minkä koskaan olen kokenut. Elän edelleen turistivaihetta, asiat ja varsinkin maisemat avautuvat uusina ja ei-itsestäänselvinä tajuntaan. Tällainen luonto ja elo ei olisi mahdollista minun lompakolleni jos asuisin vielä Helsingissä, se olisi aivan mahdotonta. Sielläpäin siitä pääsevät nauttimaan vain rikkaat, harvat ja valitut. Täällä riittää muutama satanen pieneen veneeseen ja bensiiniin sitä kuljettamaan, ja meri on avoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti