Onnellinen teksti

Hän täällä kasvattelee kunnollisia käsilihaksia työntelemällä lähinnä auratuille jalkakäytäville tarkoitettua kevyttä city-lastenvaunua pitkin lumisia metsäpolkuja. Jos joku tulisi joskus vastaan niin voisin tuntea oloni tyhmäksikin etukenossa paarustaessani, kaikki voimat ponnistaen yrittämässä työntää hankeen jumittunutta vaunua eteenpäin. Itseäni saan syyttää: voisin hyvin kävellä niitä aurattuja teitäkin pitkin, mutta joku vetää metsään. Pulkka voisi vaikka olla seuraavana hankintalistalla, ranteet eivät ehkä niin soimaisi minua iltaisin sitten.

Tämä viikko on muutoin mennyt apurahahakemuksia kirjoittaessa ja työnäytetiedostoa päivitellessä. Ostin tulostimenkin, jotta voin tulostaa hakemuksia oman kodin seinien sisäpuolella rasittamatta toisten mustekasetteja. Senkin uhrauksen takia toivon varpaatkin ristissä että apurahaa kuvittamiseen irtoaisi edes jonkin verran.

Oikeastaan tällaisena arki-iltana minulla ei olisi aikaa eikä hetkeä istua koneen ääressä ja kirjoittaa mitään ylimääräistä, kuten juuri nyt teen, mutta tämä koneen takapuoli ei ole ollenkaan läpinäkyvä, ja siksi mies keittiössä luulee, että kovasti edelleen työskentelen hakemusten kanssa. Omatunto vähän kolkuttaa mutta eipä kuitenkaan paljoa. Mies ahkerasti kokkailee ruokaa huomispäivää varten ja samalla vielä viihdyttää punaposkisen väsyneenä kitisevää lasta, ja minä otan sittenkin aikaa itselleni. Se on ihan oikein minulle, silitän itseäni vielä hiukan päälaelta ja rapsutan korvan takaa.

Semmoinen olo minulla on, että tämä perhe on ihana ja mukava ja juuri minulle sopiva, ja luulisin että tämä olo on juurikin sen ansiota, että istun täällä sohvalla ihan yksin. Tänä päivänä olen muutoinkin ollut tyytyväinen elämään ja kaikkeen, mikä siihen sisältyy, ja aion pitää huomennakin saman tuulen. Jokin siinä onkin, että kun joskus arjen keskellä näkee tyttären uusin silmin, kuin havahtuen katsomaan, niin sitä saattaa saada jopa kyyneleet silmiin ja semmoisen pakahtuneen onnentunteen sydämenseutuville. Kun tyttö vaikkapa hiljaa keskittyen syö ja katselee samalla ulos ikkunasta, tai harjatessani hissukseen hänen pellavahaituviaan hän katsoo minua tyynesti nauttien. Tai kun iltaisin saan katsoa vierestä kun mies antaa tyttärelle tuttipullolla iltavelliä, ja heillä on hiljainen ja keskittynyt hetki ja kumpikin ovat rauhassa ja tyytyväisiä. Silloin minut valtaa sanomaton onnentunne: tämä perhe on minun, me olemme yhdessä, me olemme tämän hankkineet ja ansainneet.