 |
| kuva Ann-Mari Rossäter |
Olimme lauantaina miehen sukulaisen hautajaisissa. Pidän hautajaisista, vaikka se kuulostaa kierolta. Pidän niistä perinteistä ja kaavoista, joiden mukaan tilaisuus kulkee. Millaisilla vaatteilla tilaisuutta ja vainajaa kunnioitetaan, kuinka istutaan kirkossa, miten kukkienlaskussa toimitaan, minne asetutaan. En ole uskonnollinen enkä kuulu edes kirkkoon, mutta jotain syvää ja hengellistä on hautajaisten hartaudessa ja hiljaisuudessa. Jossain muualla vainajaa muistellaan juomalla, laulamalla ja juhlimalla, eikä siinä ole mitään väärää, se on hieno tapa muistaa poistunutta läheistä. Semmoisia hautajaisia voisi olla enemmän täällä pohjolassakin. Mutta on myös hienoa olla hiljaa ja rauhassa, itkeä, pukeutua mustiin, olla surullinen surullisella ja lohduttomalla tavalla. Niin, ettei lopuksi tarvitse olla iloinen, jos siltä ei tunnu.
Tytär oli mukana vaikka mies mietti ensin, häiritseekö lapsi muita osanottajia. Minun mielestäni lapsi tuo lohtua ja toivoa, kiinnekohdan jos sellaista tarvitsee. Tyttö oli aivan hissukseen kirkossa, sain kuiskutella kevyisiin hiuksiin ja ihmetellä katosta roikkuvia laivoja ja seinälle ripustettua tyttöä mekossa (Jeesuksella oli pitkät hiukset ja lannevaate). Muistotilaisuudessa moni vanha sukulainen kertoi kuinka vainaja oli pitänyt tytöstä ja varmasti ilahtunut siitä, että lapsi tuli vielä kerran käymään. Kun kävelimme autolle, tyttö lainasi itselleen seuraa, kun jäi meistä jälkeen. Astelivat hartaina ja vakavina polkua parkkipaikalle, charmikas herrasmies ja nuori seuralainen.
Osanottoni.
VastaaPoistaEi kertomassasi ole minusta mitään kieroa vaan hyvin kauniisti ja kunnioittaen kerrot hautajaisten merkityksestä. Että arvostat ja näet niiden tärkeän sijan myös osana suruprosessia - niin minä tuota tarkastelen ja koen samoin.
Minusta on myös tärkeää, ettei lapsia poissuljeta hautajaisista. Lapsille erityisesti konkreettiset riitit todentavat tapahtunutta, ja hautajaisten kautta surun käsittelyynkin saadaan välineitä. Joskus vain tuntuu, että aikuiset tahtoisivat oman ahdistuksensa takia suojata lapset näkemästä ja kokemasta surua, mutta näinhän nuo tunteet vain kielletään ja jäävät työstämättä.
Ja lapset tuovat surun rinnalla läsänolevaksi juurikin toivon, lohdun ja elämän eteenpäin kulkemisen ilon.
Kauniit kuvasi. Ja miten herkkä tuo kuva, elämän alku ja ehtoo käsikädessä.
Voi kiitos viestistäsi! Sainpahan kyyneleet silmiini kuin luin. On hienoa kuulla ettei siinä ole mitään väärää jollei hautajaisia koe ahdistavana ja kamalana, vaan helpottavana ja puhdistavanakin tilaisuutena.
PoistaJa vielä tyttären mukana olosta: huomasin varsinkin vanhemmista sukulaisista, että he kokivat pienen vieraan erityisen rakkaana, vaikka ensimmäistä kertaa kaukaa matkanneita kohdattiin.
Lämmin kiitos osanotoista!