Koska kiitin viimeksi?

Tänä iltana olemme menossa tyttären kanssa yökylään kipeän ystäväni luo. Sain eilen viestin ja iltaohjelma meni uusiksi. Voin olla seurana kun ystävän puoliso on poissa, ja myös autoa ajavana turvana lapsille, jos yön tunteina käy jotain. Aina kun ajattelen ystävää, mietin näitä minun leppoisia onnenhetkiäni, jotka terveenä on niin helppo ottaa vastaan kevyesti, kuin itsestäänselvyyksinä.

Vaikkapa tämä oma talo, jonka jaksoin siivota aamulla. Tai auringonpaiste, jossa voin mennä kävelemään pulkan ja koiran kanssa niin pitkälle kuin mieli tekee, koska jaksan sellaistakin. Jumppa, jonka voin vetäistä kun tyttö nukkuu, ja saan siitä lämpimän, mukavan olon koko kroppaan. Ruoka, joka maistuu hyvältä eikä tule takaisin. Yöllä nukuttu uni, joka riittää koko päiväksi. Työ, jota jaksan tehdä, ja sen tekeminen antaa minulle voimaa ja iloa. Kevät ja kesä, jotka ovat tulossa, ja joita voin suunnitella. Ja kuitenkin melkeinpä päivittäin, vaikkapa vain nälän vuoksi, jaksan vetää pirulauta pienet kiukut pintaan, jostain aivan turhasta ja mitättömästä. Tunnen oloni kurjaksi ja kiittämättömäksi, melkeinpä sellaiseksi, jolle kohta joku voisi sanoa: olisit nauttinut silloin kun sitä riitti, ei se ollutkaan itsestäänselvyys.

Kotona

Pidimme lauantaina jälkiystävänpäiväiset. Kutsuimme kaksi ystäväpariskuntaa lapsineen syömään oikein kolmen ruokalajin illallisen. Sain kotiin kimpuittain ihania tulppaaneja - ensin kaksi kimppua mieheltä ja sitten vielä yhden kummaltakin pariskunnalta. Ilta oli oikein leppoisa ja ihana, syötiin mahamme kaarelle, lapset räjäyttivät lastenhuoneen puolessa minuutissa ylösalaisin, aikuiset istuivat tuntikausia pöydän ympärillä ja juttelivat: talonrakennuksesta, veneistä, lapsista, parisuhteesta, monikielisyydestä. Ajatella että kaikki pöydän ympärillä rakentavat taloa, yhden pariskunnan puolisoista vieläpä kumpikin omaa taloaan (he ovat päättäneet pitää suhteen romanttisella tasolla, ja asua erillään). Kun tontit ovat edullisia, ihan polkuhintaisia etelä-Suomen hintoihin nähden, niin oman talon voi rakentaa tavallinenkin tallaaja; ei tarvitse välttämättä olla miljonääri, maanperijä tai velkavankeudessa loppuikäänsä.

Täältä katsoen kummastuttaa, ettei useampi halua muuttaa tänne, toisaaltapäin katsottuna ymmärrän sen hyvin. On pelottavaa vaihtaa kieltä ja ympäristöä saarelle, jonne ei mene siltaa, vaan pakko on ottaa alle laiva tai lentokone, jotta pääsee kotiin. En minäkään ilman rakkautta ja kahden vuoden kyläilyä olisi uskaltanut. Nämä vietetyt kaksi vuotta ovat kertoneet minulle, että hyvä se oli, se ratkaisu. Ne ystävät, jotka ovat entisestä elämästä jääneet, ovat ne rakkaimmat. Nämä uudet, joita olen saanut, heitä en vaihtaisi pois. Tämä perhe ei olisi muualle syntynyt. Tällaista elämää en muualla voisi koskaan saavuttaa, enkä kadu päivääkään.

Tämän jälkiystävänpäivän kunniaksi kirjoitan ylös vielä lauantaina kehujen kera suihin hävinneen porkkanakakun ohjeen. Se on keittokirjasta, joka kannattaa hankkia: Anna Bergenström&Fanny Bergenström: "Under Valnötsträdet: goda idéer från vårt kök" (on ilmestynyt myös suomeksi).

MEHUKAS PORKKANAKAKKU (Morotskakan med stort M)

50-100 g saksanpähkinärouhetta (olen käyttänyt tilalla sekä rouhittuja pekaanipähkinöitä että keksinmuruja)
300 g raastettuja porkkanoita
3 dl sokeria, mieluusti puolet siitä fariinisokeria
0,5 tl suolaa
2 dl auringonkukkaöljyä (olen vaihtanut rypsiöljyyn)
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl bikarbonaattia
1 tl kanelia

Kuorrute:
400 g huoneenlämpöistä philadelphiajuustoa
1,5 dl siivilöityä tomusokeria
3-4 rkl sitruunamehua
(ensimmäisellä kerralla kuorrutetta tuli mielestäni liikaa, joten puolitin resptin määrät, ja mielestäni se on riittänyt hyvin. Yllä siis alkuperäisen reseptin mukaiset "tuplamäärät")

Aloita voitelemalla ja korppujauhottamalla pyöreä (halkaisijaltaan noin 22cm) kakkuvuoka, jossa on irtoava pohja. Pohjalle kannattaa leikata sopivan kokoinen leivinpaperipyörylä, silloin tarvitsee voidella vain reunat. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.
Rouhi pähkinät ja raasta kuoritut porkkanat. Vispaa öljyyn sokerit ja suola, vispaa sekaan yksi muna kerrallaan. Lisää seokseen pähkinärouhe ja porkkanaraaste, sekoita hyvin. Sekoita sitten keskenään kuivat aineet ja nostele seos taikinaan. Kaada taikina kakkuvuokaan, paista uunin keskitasolla 50-55 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä, ja irrota se sitten vuoasta. Sekoita kuorrutteen ainesosat yhteen, levitä kuorrute kakun päälle.
Kakku on ehkä parhaimmillaan, kun se on saanut makustua vaikkapa seuraavaan päivään jääkaapissa.

Voimia keräämässä

Eikö talvi olekin mahtavaa aikaa? Talvella kaikki pysähtyy, menee piiloon kuorrutuksen alle. Osa-aikapessimisti minussa stressaa kesällä, kuinka aika kuluu niin nopeasti, eikä yksikään kaunis päivä saa kulua hukkaan. Kohta kesä on ohi ja päivät jo lyhentyvät, sanoo pessimisti jo juhannuksena, vaikka lämpimimmät viikot ovat vasta edessäpäin.

Talvella ei tarvitse stressata. Voimia saa kerätä hiljaa ja hissukseen, niinkuin hangenkin alla. Kesä on aina tulossa vasta, sitä kohti eletään (vaikka toisaalta kesää kohti eletään syksylläkin), eikä ollenkaan haittaa vaikka päivän viettäisi tekemättä yhtään mitään, olematta ollenkaan raittiissa ilmassa. Asia erikseen ovat kirkkaan aurinkoiset talvipäivät, jolloin pitäisi hiihtää tai ainakin kävellä jäällä. Tänään oli pilvinen päivä, joten ei ollut ollenkaan stressiä tehdä mitään. Siksi olikin ihan kivaa lähteä katsomaan paksuja, koskemattomia ojanpenkkoja. Paluumatkalla tuttu vilkutti autosta molemmilla käsillä, piruili kai minun käsiäni, joista toinen veti pulkkaa ja toisen päässä venkoili kaksi koiranturikkaa, joten jumissa siinä kahden köyden välissä oltiin.

Viimeiset terveiset

kuva Ann-Mari Rossäter

Olimme lauantaina miehen sukulaisen hautajaisissa. Pidän hautajaisista, vaikka se kuulostaa kierolta. Pidän niistä perinteistä ja kaavoista, joiden mukaan tilaisuus kulkee. Millaisilla vaatteilla tilaisuutta ja vainajaa kunnioitetaan, kuinka istutaan kirkossa, miten kukkienlaskussa toimitaan, minne asetutaan. En ole uskonnollinen enkä kuulu edes kirkkoon, mutta jotain syvää ja hengellistä on hautajaisten hartaudessa ja hiljaisuudessa. Jossain muualla vainajaa muistellaan juomalla, laulamalla ja juhlimalla, eikä siinä ole mitään väärää, se on hieno tapa muistaa poistunutta läheistä. Semmoisia hautajaisia voisi olla enemmän täällä pohjolassakin. Mutta on myös hienoa olla hiljaa ja rauhassa, itkeä, pukeutua mustiin, olla surullinen surullisella ja lohduttomalla tavalla. Niin, ettei lopuksi tarvitse olla iloinen, jos siltä ei tunnu.

Tytär oli mukana vaikka mies mietti ensin, häiritseekö lapsi muita osanottajia. Minun mielestäni lapsi tuo lohtua ja toivoa, kiinnekohdan jos sellaista tarvitsee. Tyttö oli aivan hissukseen kirkossa, sain kuiskutella kevyisiin hiuksiin ja ihmetellä katosta roikkuvia laivoja ja seinälle ripustettua tyttöä mekossa (Jeesuksella oli pitkät hiukset ja lannevaate). Muistotilaisuudessa moni vanha sukulainen kertoi kuinka vainaja oli pitänyt tytöstä ja varmasti ilahtunut siitä, että lapsi tuli vielä kerran käymään. Kun kävelimme autolle, tyttö lainasi itselleen seuraa, kun jäi meistä jälkeen. Astelivat hartaina ja vakavina polkua parkkipaikalle, charmikas herrasmies ja nuori seuralainen.

Knattegymppaa ja keittoa

Kuvat vuodelta 2009, veneretkeltä Helsinki-Jurmo-Maarianhamina

Koska olen onnistunut lukitsemaan kamerani ainokaisen muistikortin, en ota enää uusia kuvia. Pitäisi varmaan käydä valokuvausliikkeessä näyttämässä jumittunutta korttia. Muuten jää kaikki hetket tallentamatta.

Tämän päivän ilonhetki on illansuussa alkava Knattegympa, ainakin toivon että se täyttää odotukseni. Ohjaaja muisteli puhelimessa, että jumppa ei edes maksa mitään, joten ainakin kerran käydään katsomassa, onko se isompien lasten hommaa vai juuri meidän tulevien keskiviikkojen ilo.

Teidän iloksenne laitan tähän seuraksi muhevan kanakeiton ohjeen. Tämä on tosi hyvää, mies kehui vielä töissäkin kollegoilleen, että parasta kanakeittoa mitä on koskaan maistanut.

MAISTUVA KANAKEITTO

300-400g broilerinfileitä
1-2 sipulia
punainen paprika
monta valkosipulinkynttä
runsaasti öljyä paistamiseen
currya
kanelia
inkivääriä
cayennepippuria
keittoon sopivia juureksia, esim. porkkanaa, purjoa
maissia
1,5 l vettä
2 kanaliemikuutiota
n. 3 dl täysjyväriisiä, sellaista jolla on keittoaika noin 30 min
(tällä riisimäärällä keitosta tulee melkein kuin muhennosta)
150g tuorejuustoa (Creme Bonjour tms, valitse maku itse) (alkuperäisessä ohjeessa käytetään 100g sulatejuustoa)

Leikkaa kanafileet suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Silppua sipuli, paloittele paprika ja juurekset, viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi. Ruskista curry, kaneli, inkivääri ja cayennepippuri kattilassa runsaassa öljyssä, laita sitten sekaan valkosipuli, sipuli sekä paprika. Lisää niitä hetken kuullotettuasi kanakuutiot, anna niiden kypsyä käännellen runsaassa öljyssä. Lisää sen jälkeen vesi, (juurekset, jos käytät itse kuutioituja) sekä riisi. Anna kiehua hiljalleen noin 30 minuuttia, kunnes riisi on kypsää. (Jos käytät pakastevihanneksia, lisää ne keittämisen loppuvaiheessa). Lisää maissi sekä tuorejuusto, sekoita tasaiseksi.

Lady travel

Tänään olen ylpeydellä miettinyt tyttöäni: että onkin kivaa kun hän kasvaa ja kehittyy. Eilen tulimme Helsingistä kotiin ja mehän vietimme laivalla tyttöjen illan perinteisen kaavan mukaisesti. Ensin hytissä vaihdettiin vaatteita ja möyrittiin sängyssä, sitten käytiin ravintolassa syömässä navat ritiseviksi. Sen jälkeen tanssiravintolaan keikkumaan tuoleilla, ja siitä vielä kuuntelemaan melkein tyhjään musiikkibaariin trubaduuria. Oli hyvä esitys, taputettiin kilpaa ja toinen meistä jopa melkein tanssi pöydällä. Sieltä kävimme tax freesta ostamassa tuliaiskarkit kotiin, ja hyttissä otettiin kaiken kruunajaisiksi kuuma, pitkä suihku. Kaikki tämä hyvässä tempossa, lakanoiden välissä oltiin jo kahdeksalta. Eipä se uni silti silmään tullut, juttua lensi muutaman tunnin ajan, kuten kunnon pyjamabileisiin kuuluukin. Puhelu infosta herätti kymmentä vaille neljä aamuyöllä ja kotona oltiin viiden jälkeen. Unta jatkettiin kymmeneen asti, kuten kunnon dagen efteriin kuuluukin. Ihan täydellinen risteily, ja parasta oli se, että sen myötä päästiin taas kotikoloon nautiskelemaan.