Meidän perheessä sisustetaan hitaasti. Olen sen oppinut pikkuhiljaa. Ennen ostelin sitä sun tätä, aina uusiin asioihin ihastuen, nopeasti haalien, tarkemmin pohtimatta. Nykyisin rahaa on vähän (sitä tosin on aina ollut vähän, mutta nyt vielä vähemmän) joten sisustaminen on lähinnä haaveilua. Ostosmahdollisuuksia on, jos mahdollista, vielä vähemmän kuin pennosia. Launtaipäiviä ei voi käyttää huonekalu- tai sisustuskaupoissa kiertäen, sillä kaupat ovat hyvin nopeasti läpikäyty. Hauskinta nykyisessä sisustustyylissäni on se uusi juttu, että myös mies tykkää sisustamisesta, joka siis ei ole minulle entuudestaan tuttua. Se tarkoittaa sitä, että minun tavastani sisustaa on tullut vuoropuhelua, pohdintaa, harkintaa. Sisustamisemme toimii niin, että me kummatkin luemme sisustuslehtiä, näytämme toisillemme kuvia ja suunnittelemme yhdessä. Se on tosi hauskaa. Hauskinta on se, että joskus käy niin, että toinen nappaa kiinni ajatuksesta ja keksii jotain vielä parempaa, jonkun vielä mehevämmän idean, ja keskustelu lähtee rullaamaan. Sitten olemme tosi tyytyväisiä: idea on lähtenyt liikkeelle, päätös on melkein tehty, näky ja ajatus vaikuttaa mahtavalta. Mitään ei ole ostettu, rahaa ei ole kulunut, mutta me tiedämme kuinka hienolta lopputulos tulee näyttämään. Ja joskus löydämme juuri semmoisen tavaran tai huonekalun mistä olemme puhuneet, tai sitten aivan erilaisen, ja koska olemme jo pohtineet asiaa monelta kantilta, näemme heti, jos löytö on parempi kuin jo aiemmin suunniteltu ratkaisu.
Monesti olemme puhuneet siitä, että olipa hyvä että emme ole koskaan päätyneet avainvalmiiseen taloon, tai että rakentainen on sujunut niin hitaasti kuin se on sujunut. Meillä on ollut ainakin aikaa harkita ratkaisuja, materiaaleja, seinien ja kaappien paikkoja kuukausia ja kuukausia. Mitään ei ole tarvinnut päättää viikossa tai päivissä, konttorissa talofirman aikataulujen puitteissa. Ideat ovat saaneet elää ja jos luvalla sanon, jalostua.
Kuvassa näkyvä matto on harvinaisuus: se oli kohtalainen heräteostos. Kuosi on ruotsalaista alkuperää ja maton oikea nimi on Gullholmen, mutta täällä sitä kutsutaan Pippi-kuosiksi. En tiedä kutsutaanko sitä siksi joka paikassa, mutta minä kuulin nimen ensimmäisen kerran kun aloin odottaa vauvaa, ja ostin neuleen, jossa on sama kuvio. Peppi Pitkätossulla oli ollut niissä vanhoissa lastenfilmeissä samankuosinen villapusero ja siksi siitä tuli pippi-kuvio. Meillä on täällä ruotsalainen Mio -huonekaluketjun myymälä (www.mio.se) , ja sieltä kahden harkintakäynnin jälkeen haimme maton kotikokeiluun. Heti kun asetimme sen lattialle, huomasimme että se jää tänne. Kivaa siinä on se, että se on hippuisen harmaa - näytti vähän likaiselta myymälässä, mutta kotona valkoiselta. Jos se olisi aivan puhtaanvalkoinen, niin kulmat harmaantuisivat varmasti nopeammin pölyisistä askelista. Ja pääseehän se kesällä sitten kallioille matonpesuun. Vähän on semmoinen olo, että keväisin pitäisi uudistaa kotia, ja nyt se on tehty, hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti