Löysin nämä kuvat puhelimestani. Eräänä päivänä rannalle oli ajautunut kymmenittäin pikkuisia maneetteja kuolemaan. En tiedä millaisia ovat maneetit, en tiedä miksi ne makoilivat hiekassa. Oliko iso aalto kenties heittänyt ne liian santaiseen paikkaan, josta ne eivät päässeet kellumaan takaisin syvempään veteen, vai onko niillä yleensäkin tapana ryömiä rannalle kuolemaan kun vedet muuttuvat liian kylmiksi niille. Muuttuvatko vedet syksyllä liian kylmiksi pikkuisille maneeteille? Vai olivatkohan ne kuolleet jo aiemmin ja kulkeutuneet aaltojen mukana rannalle. Ehkä se olisi ollut niille onnellisinta, menehtyä meressä ja sitten vasta rantautua.
Tiedättekö sellaiset merkilliset paikat, joissa on ilmassa vähän kuoleman tuntua? Monesti kesällä kun olemme käyneet jollain pikkuisella saarella tai luodolla, yhtäkkiä sitä saapuu semmoiseen paikkaan. Silloin on aina kuuma päivä, ilma seisoo ja hiki kutittaa iholla. Se paikka voi olla vaikkapa jokin kallioalue jossa kuulee kärpästen surinaa ja seisovan veden päällä liikkuu vesihyönteisiä, siellä täällä on kuivia oksia ja linnunkakkaa askelten alla. Tai jokin epäilyttävä kuivunut puska jonka alla lepää kuolleita lehtiä ja haisee mätääntyneeltä. En ikinä haluaisi kuumana päivänä lähteä samoilemaan outoa luotoa ympäri. Sieltä löytyy aina joku linnunkallo tai luukasa, jopa auringossa kalpeiksi paahtuneet kallionkoloon hylätyt roskat tuntuvat aavemaisilta ja pelottavilta. Vähän samanlainen olo tuli näistä maneeteista - epäilyttävä, surkea olo, kuin haudanryöstön äärellä. Kuolema ei ole koskaan kiva, ei edes pienen vaaleanpunaisen maneetin kuolema. Toivonpa vain, että ne ovat kokeneet onnellisen vedeneläimen hiljaisen, syvään veteen vaipuvan menehtymisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti