Eilen pyörälenkillä tapasin metsien kuningattaren. Välistä, kun laiskuus iskee, tapaan pakata tyttären turvaistuimeen ja pyöräillä metsätietä rannalle ja takaisin, koirat saavat juosta vapaina kuka missäkin, minä selviän lenkistä nopeammin. Ja eilen, aivan yllättäen, siinä metsätiellä seisoi suuri naarashirvi, ehkä viidenkymmenen metrin päässä meistä. Hetkeksi jokin mahassa supistui mykkyrälle, mielessä heilahti että oliko tämä vaarallista. Oi, se oli kaunis ja suuri, kuin jättiläishevonen. Katseli meitä tyynesti, ja kun koira rupesi haukkumaan, se kääntyi ja asteli metsään. Koirat tietysti kävivät perässä, mutta kumma kyllä, en kuullut haukkua mistään, ja ne tulivat pian takaisin tielle.
Ranta oli täynnä sorkanjälkiä, hirvi oli käynyt sielläkin mietiskelemässä. Koirat eivät edes haistelleet painaumia, ja mietin, että koko metsä taitaa olla niin täynnä hirventuoksua, että ne ovat ihan tottuneita. Muistui mieleen mitä mies kertoi kun olimme viimeksi yhdessä pyöräilemässä. Kuulemma pyörän selässä kohtaa usein metsäkauriita, kyseli arvaanko miksi. Luulin, että se johtuu vauhdista. Kuulemma ei, vaan siitä, että ihminen pyörän selässä on vaaraton, harvemmin metsästäjä pyssynsä kanssa sotkee pyörällä menemään. Nyt sain todisteen, että saattaa se niin ollakin. Ties millaisia metsäneläimiä meidän edeltämme on kadonnut metsän uumeniin, kun olemme olleet jalan liikkeellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti