Sain mieheltä joululahjan etukäteen. Näin muutama viikko sitten ikkunassa maalatun kopion Gustav Klimtin Freundinnen -maalauksesta. Nämä valokuvat eivät tee väreille oikeutta, ei myöskään kuvien siveltimenvedot - maalaus on todella kauniisti ja taitavasti tehty. Tapasin samana päivänä miehen kaupungilla, ja esittelin hänellekin taulua kiilto silmissäni. Hän tykkäsi kovasti mutta toppuutteli, sanoi että joulukin tulee eikä sitä kukaan varmasti osta. Minä ihan suutahdin, mutta jatkoimme matkaa.
Niinhän siinä sitten kävi, että seuraavalla viikolla taulu oli poissa, ja mieskin sanoi, että ohi ajaessaan oli huomannut sen kadonneen. Että minua sapetti. Olin aivan varma että tässä on joku kepponen takana, ja entä jos ei olekaan? Joku toinen on ehtinyt ensin. Meinasin mennä kysymään, että onko se taulu ostettu, ja jos on, niin oliko se minun mieheni näköinen mies, joka sen osti? Jokin esti kysymästä, ja päiviä kului. Minä jo kotona kiukuttelin, että se oli miehen vika, hän tyhmästi halusi odotella.
Sitten eräänä päivänä mies tuli kotiin, alkoi laittaa ruokaa ja muisti yhtäkkiä, että olivat töistä saaneet hienoja mainospyyhkeitä lahjaksi, kävisinkö minä hakemassa ne auton takatilasta? Ikinä maailmassa mies ei olisi noin innoissaan pyyhkeistä, että kesken ruoanlaiton patistaisi niitä hakemaan, mietin kiiruhtaessani autolle. Ja siellähän se lepäsi, ihana tauluni. Minulle tuli kiire sisälle, ja miehellekin tuli kiire takaisin hellan ääreen ikkunasta tirkistelemästä. Ikinä ei ole kuulemma minun nähnyt yhtä nopeasti juoksevan. Että se lurjus on kiva mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti