Tämäpä kummallista. Monta päivää, jo muutaman viikon, olen suunnitellut tämän julkisen päiväkirjan aloittamista, ja nyt jännittää niin etteivät sormet tahdo totella käyttäjäänsä. Olen jo aikoja lukenut muiden kirjoittamia blogeja suomen kielen kaipuussani, ja jollain lailla ne ovat auttaneet minua koti-ikävässäni.
Sanon koti-ikävässä, vaikka asunkin kotona, vieläpä päätoimisesti. Olen ollut äitiyslomalla yhdeksän kuukautta, ja yhtä kauan olen asunut kohtalaisen kaukana entisestä kotikaupungistani. Muutin saaristoon suuren mahan kanssa, onneksi saimme kantoapua muutamalta hyvältä ystävältä muuttokuorman kummassakin päässä. Vieläkin suuri osa muuttokuormasta lepäilee ulkovarastossa. Meidän talomme täällä saaristossa on rakennusprojekti, jonne eivät vielä pitkään hetkeen mahdu kirja- tai lelukokoelmat, jotka siis saavat hytistä laatikoissaan vielä toisenkin talven pakkaset.
Elinympäristön keskeneräisyys harmittaa erityisesti silloin kun katselen kauniita sisustuslehtiä, joissa lastenhuoneet on maalattu näpäköillä väreillä ja retrolelut istuvat tarkoin harkituissa riveissä raikkailla hyllyillä, tai kun lattiat ovat puhtaat ja kiiltävät eikä työkalujen ja eristysvillapaalien miehittämät. Tiedän sisimmissäni, että tämä rakentaminen on väliaikaista, enkä tohdi valittaa, koska minä en ole se, joka joutuu käymään töissä potien huonoa omaatuntoa siitä, ettei ehdi ja jaksa rakentaa. Emme ole myöskään ole onnistuneet taikomaan mistään niin runsaasti rahaa, että voisimme palkata tänne jonkun toisen rakentamaan; emme edes niin paljoa, että voisimme aina halutessamme kävellä kauppaan ostamaan rakennuksella tarvittavia materiaaleja.
Toinen uusi asia muuttuneessa elinympäristössäni on kieli, joka on se toinen kotimaisemme, eikä millään tavalla hallussani vielä kolme vuotta sitten. Eräänä iltana mukavan miehen tavatessani päätin, että minä opettelen hänen kielensä eikä toisinpäin. Se on sittemmin osoittautunut hyväksi päätökseksi, ja päivä päivältä kieli sujuu sukkelammin kuin aiemmin. Oma kieli on kuitenkin niin tärkeä, että lukemisharrastukseni haluan säilyttää suomenkielisenä. Toinen tapa vaalia suomea on suomenkielisten kontaktien haaliminen, ja haalimisen olen nyt sitovimman vauva-ajan helpottaessa aloittanut toden teolla. Olen liittynyt suomenkielisten yhdistykseen ja löytänyt muutamia suomenkielisiä tuttavuuksia ja ystäviä muitakin reittejä pitkin. Se tuntuu upealta, ja alan hiljalleen pedata omaa petiäni uuteen ympäristöön.
Kolmas uusi asia elämässäni on tietysti äitiys. Se on välillä ihanaa ja välillä tylsää, välillä hirvittävän tylsää ja hirvittävän ihanaa. Ihanaa on nähdä lapsen kasvavan, ja ihmetys minulle on ollut se, kuinka nopeaan tahtiin se kasvu ja kehitys tapahtuu. Tylsältä tämä äitiys tuntuu silloin, kun ostan Hesarin ja luen kaikista niistä vauva-aktiviteeteista, joita vaikkapa pääkaupunkiseudulla järjestetään. Olen löytänyt itsestäni sosiaalisen eläimen juuri kun olen muuttanut hiljaiseen ja rauhalliseen elinympäristöön, ja se on ollut pieni kulttuurishokki. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada, ja hyvä näin. Tämä kirjoittaminen saattaa avartaa elinpiiriäni jollain lailla johonkin suuntaan, ja tästä tämä nyt alkoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti